Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Artikkelit

PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne palaa politikkaan

Oululainen kaupunginvaltuutettu ja Palvelualojen ammattiliiton PAM ry:n järjestöjohtaja Risto Kalliorinne lähtee tavoittelemaan kansanedustajan paikkaa Vasemmistoliiton listalta. Kalliorinne on ollut muutaman vuoden poissa valtakunnan politiikasta, mutta tälla vaalikaudella toteutettu ihmisiä rajusti eriarvoistava ja työntekijöiden oikeuksia halveksiva politiikka aktivoi palaamaan eturiviin.

– Kokoomuksen ja perussuomalaisten epäonnistunut politiikka on nostanut työttömyyden ennätyskorkealle, heikentänyt työntekijöiden oikeuksia, rapauttanut palveluja, lisännyt köyhyyttä ja kiihdyttänyt valtion velkaantumista. Suomi ei kestä enää toista kautta nykymenoa.

– Tarvitaan vasemmiston vaalivoitto, jotta ihmisten usko tulevaisuuteen palautuu ja hyvinvointivaltio voidaan pelastaa, toteaa Kalliorinne.

Kalliorinne kertoo saaneensa suuren määrän pyyntöjä asettua ehdokkaaksi sen jälkeen kun oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen keväällä ilmoitti jättävänsä eduskunnan tämän vaalikauden jälkeen. Lisäksi kokenut Merja Kyllönen on ilmoittanut, että keskittyy europarlamentin työhön eikä asetu kansanedustajaehdokkaaksi. Myöskään raahelainen ex-kansanedustaja Katja Hänninen, nyk. Laurila ei ole ehdokkaana.

– Ihmisillä tuntuu olevan huoli kokeneiden ja asiantuntevien ehdokkaiden poisjäänneistä.  Pyrin omalla ehdokkuudellani tuomaan puolueen ehdokaslistalle kokeneen ja osaavan vaihtoehdon, joka kykenee asialliseen yhteistyöhön yli puoluerajojen, sanoo Kalliorinne.

Risto Kalliorinne (55v.) on toiminut kansanedustajana kokonaisen vaalikauden vuosina 2011-2015 ja huhti-heinäkuussa vuonna 2019. Hän toiminut vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtajana vuosina 2004-2013 ja puolueen hallitusneuvottelijana 2011 ja 2019. Poliittisella urallaan hän on vaikuttanut 30-vuoden ajan kuntapolitiikassa Raahessa ja Oulussa sekä maakunnallisissa luottamustehtävissä mm. Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajana. Hän työskentelee nykyisin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n järjestöjohtajana ja on samalla PAMin puheenjohtajan varahenkilö sekä SAK:n hallituksen jäsen.

Lisätietoja: Risto Kalliorinne puh. 044 796 1320