Tällä sivulla olevat jutut on tarkoitettu vapaaseen käyttöön puolueosastojen omissa vaalijulkaisuissa.
Paavo Arhinmäki: Julkiset palvelut tarvitsevat puolustajia
(Kuvia juttua varten: http://www.paavoarhinmaki.fi/medialle/ )
Julkiset palvelut ovat aina olleet suomalaisen ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion kivijalka. Siksi pitäisikin mieluummin puhua hyvinvointikunnista.
Ne eivät kuitenkaan ole tippuneet eteemme taivaan armosta. Julkisten palveluiden puolesta on menneinä vuosina käyty kovaa poliittista kamppailua, jonka eturintamassa vasemmistolainen työväenliike on aina ollut.
Tulevissa kuntavaaleissa ratkaistaan jälleen, mikä on näiden palveluiden kohtalo. Onko Suomen kunnissa tulevaisuudessakin toimivat lastentarhat, neuvolat, koulut, kirjastot, terveysasemat, vanhainkodit ja julkinen liikenne? Vai ajetaanko niitä alas leikkausten ja yksityistämisen kautta?
Kun suomalaisilta kysytään tutkimuksissa, mitkä ovat kunnallisvaalien isoimmat asiat, on järjestys selvä. Tärkeimpinä pidetään terveyspalveluita, vanhustenhoitoa sekä kouluja ja päiväkoteja. Vasta näiden takana tulevat kuntauudistus, sen mahdolliset mukanaan tuomat kuntaliitokset tai veroäyrin suuruus.
Tämä kertoo siitä, että suomalaisten selvä enemmistö on maksamaan nykyistä enemmänkin veroja, kunhan kaikille yhteisistä palveluista pidetään kiinni. Samalla on syytä huomata, että kunnallisvero on muuttunut progressiivisemmaksi, kun perusvähennystä ja työtulovähennystä on korotettu. Suomalaisilla onkin sama tärkeysjärjestys kuin Vasemmistolla. Palvelut ovat ykkösenä myös meillä – niin vaaleissa kuin niiden jälkeen käynnistyvällä uudella valtuustokaudella.
Palveluiden järjestämiseen liittyy myös kysymys hallituksen kuntauudistuksesta. Sen taustalla on turvata mahdollisuus palveluihin myös tulevaisuudessa. Kuntien pitää olla riittävän vahvoja, jotta ne pystyvät itse järjestämään keskeiset lähipalvelut ja päätöksenteon pitää olla suoraan kuntalaisten päättämillä valtuustoilla. Siksi jatkossa tullaan näkemään kuntaliitoksia, mutta niistä päättämisen pitää olla paikallisella tasolla.
Viime kädessä päätösvallan pitää olla kuntalaisilla. Siksi Vasemmiston mielestä mahdolliset kuntaliitokset voidaan ratkaista esimerkiksi kansanäänestyksillä. Niitä pitää käyttää myös muissa suurissa asioissa. Kansanäänestysten ohella tarvitaan silti myös muita keinoja kunnallisen lähidemokratian syventämiseksi. Se tarkoittaa kansalaisaloitteita, käyttäjädemokratiaa palveluissa ja suuremmissa kaupungeissa myös kaupunginosavaltuustoja ja maantieteellisesti suurissa kunnissa aluelautakuntia, joilla on todellista päätösvaltaa ja rahaa käytössään.
Suuri kysymys kuntavaaleissa on sekin, mikä on tapa, jolla palvelut järjestetään. Taivutaanko oikeiston ja elinkeinoelämän ajamaan yksityistämislinjaan vai annetaanko hyvinvointivaltiolle uusi mahdollisuus?
Vasemmiston vastaus on selkeä. Me kannatamme julkisia palveluita, jotka ovat laadukkaita, maksuttomia, helposti saavutettavia ja kunnan omana työnä tehtyjä.
Kokemukset palveluiden kilpailuttamisesta, ulkoistamisesta, yhtiöittämisestä ja yksityistämisestä ovat usein huonoja. Yksityistämisen kannattajat puhuvat mielellään palvelutuotannon monipuolisuudesta ja valinnanvapaudesta. Todellisuudessa yksityiset palvelut usein keskittyvät suurten, monesti ylikansallisten yritysten käsiin. Kun yksityinen ketju tai pahimmillaan monopoli valtaa markkinat, seurauksena on usein valinnanvapauden kaventaminen, laadun heikkeneminen ja kalliimmat hinnat.
Myös Suomesta löytyy esimerkkejä, joissa yksityisesti omistettu yksityinen yhtiö kierrättää voittonsa veroparatiisien kautta omistajille puhtaana käteen – samalla kun verottaja jätetään nuolemaan näppejään.
Kyseessä on myös periaatteellinen ero. Kunnan tehtävä on tuottaa asukkailleen toimivat palvelut. Yksityisen yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa. Kunnan palveluista päätöksiä tekevät kuntalaisten valitsemat päättäjät. Yksityisessä yhtiössä päätösvalta on omistajilla.
Yli 30:ssa Suomen kunnassa on jouduttu ulkoistettuja palveluita ottamaan takaisin kunnan työksi. Syynä on monesti hinnan nousu ja laadun heikkeneminen. Yhtä moni kunta harkitsee ulkoistettujen palvelujen palauttamista kunnan omaksi työksi.
Julkiset palvelut tarvitsevatkin puolustajia myös tulevaisuudessa. Siksi Vasemmisto.
Paavo Arhinmäki
Vasemmiston puheenjohtaja
kulttuuri- ja urheiluministeri
<otsikko> Syrjäseutujen palvelut turvataan kuntauudistuksella
(kuvia Martti Korhosen haastatteluihin tästä: http://www.vasemmistoliitto.fi/aineistopankki/kuvia/kansanedustajien-kuvat.html)
<alaotsikko> Työ kunnallisen hallintorakenteen parantamiseksi on vaiheessa, mutta eteenpäin nojaavaa
<leipäteksti> Kuntauudistus on vaalipuheiden kuuma peruna. Juuri kukaan ei kiistä sen tarvetta, mutta kohtuullisen moni haluaa juhlapuheiden jälkeen takertua entiseen. Kuntauudistuksen seurantaryhmän jäsenenä toimiva aiempi kuntaministeri Martti Korhonen antaa menneisyyteen haahuilijoille sapiskaa.
– Kuntauudistus on välttämätön. Kyseessä on iso ja monimutkainen asia, johon liittyy kymmeniä erilaisia osioita. Ilman valtion ohjausta eivät nämä hankkeet etene. Tämä on suuren luokan poliittinen kysymys, koska Oulun kaltaisia esimerkkejä ei Suomesta juuri löydy. Täällä on omilla ratkaisuilla päästy pitkälle ja tämäkin asia on hoidettu Oulussa esimerkillisesti, Korhonen toteaa viitaten Uuden Oulun rauhallisesti tapahtuneeseen muodostumiseen.
Työ siis etenee monella tasolla. Valtakunnallisesti ei ole vielä valmista tullut, koska työryhmät muun muassa valtionosuuksien ja demokratian näkökulmista ovat tekemässä pohjustustöitä. Maan hallituksella on puolestaan oma hallinnon kehittämisen ministerityöryhmänsä.
<väliotsikko> Vasemmiston puumerkki valtakunnallisuudessa ja demokratiassa
Hallituspuolueena Vasemmistoliitto on painottanut kuntauudistuksessa palvelujen turvaamista kaikille kansalaisille koko Suomessa. Sen ohella Korhonen nostaa esiin demokratian toteutumisen merkityksen.
Pienituloista kansanosaa ei jätetä hallinnonmyllyn jauhettavaksi, vaan vaikuttamisen mahdollisuuksia parannetaan.
– Kuntalaisia on kuunneltava aidosti. Päätöksenteosta ei saa tehdä ylätason munkkilatinaa, jota vain muutama ihminen pyörittelee. Isoja asioita liittyy esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseen, Korhonen painottaa kuntien tulevaisuushaasteita.
<väliotsikko> ”Oppositio saisi kokeilla rehellisyyttä”
Oppositiopuolueista eritoten keskusta on pitänyt suurta möykkää kuntauudistusta vastaan väittäen sen tuhoavan syrjäseutujen tulevaisuuden. Korhonen pitää väitteitä höpöpuheina.
– Me pyrimme hallituksessa juuri luomaan edellytyksiä siihen, että vähäväkisilla alueilla kyettäisiin turvaamaan palvelut kokoamalla ne isommiksi kokonaisuuksiksi. Tällä hetkellä tilanne on se, että pienimmissä kunnissa palveluita on yksityistetty eniten. Siellä demokratia on häivytetty liikelaitoksiin ja kuntayhtymiin. Eihän silloin päätöksenteolla ole vaikuttavuutta, koska ei ole mitä päättää. Oppositioilla on toki oikeus politikoida ja puhua potaskaa, mutta joskus soisi sielläkin kokeiltavan rehellisyyttä.
Kuntauudistusjuna puksuttaa vauhdilla tulevaan, mutta kysymysmerkkejä on vielä suuri määrä.
– Vielä ollaan vaiheessa, mutta toiminta on eteenpäin nojaavaa.
Olli Kohonen
<pääotsikko> ”Vasemmistoliitto on Oulussa johdonmukainen, selkeä ja yhteistyökykyinen!”
<alaotsikko> Toistaiseksi Oulun kunnallispolitiikan jättävä Martti Korhonen pitää nuorisotyöttömyyttä alueen suurimpana kipukohtana
Valtuustotyöstä luopuva Martti Korhonen teki vuonna 2008 komean paluun kunnallisiin luottamustehtäviin kahdeksan sapattivuoden jälkeen. Korhonen sai silloin kaikkiaan 1556 oululaisen ihimisen äänen. Tohinaa on valtuustosalissa piisannut viime vuosina.
– Voimakkaimmin on noussut esiin Uuden Oulun perustaminen. Tärkeä prosessi on edennyt koko ajan ja vienyt paljon luottamushenkilöiden ja virkahenkilöiden energiaa. Nyt on tullut uusia haasteita Nokian ja muiden työnantajien irtautuessa kaupungista. Nämä asiat ovat hoidettavissa, mutta näkyvät uuden valtuuston työssä, Korhonen summaa pähkinänkuoreen mennyttä ja tulevaa.
Tulevan valtuuston päätöksenteossa nousevat Korhosen mielestä esiin korostetusti muun muassa kaavoitukseen liittyvät kysymykset. Mutta tärkeimpinä mielessä ovat hänellä tulevaisuuden ja näin ollen nuorison asiat.
– Oululla on maankäytössään hyvä historia. Nyt saamme nämä käytännöt leviämään laajemmalle alueelle Uuden Oulun syntymisen ansiosta. Pystymme myös hoitamaan talouden, mutta isona ongelmana minua huolestuttaa nuorisotyöttömyys. Meidän on kohdennettava siihen panoksia ja löydettävä vaihtoehtoisia malleja asian hoitamiseksi. Jokaisen nuoren syrjäytyminen on pyrittävä estämään.
Vaikka tarpeita on myös muun muassa vanhustenhoivan, kulttuuritoimen, päivähoidon ja liikuntapalveluiden säätämiseen ja rukkaamiseen, Korhonen näkee oululaisen palveluperustan olevan kunnossa.
<väliotsikko> Yhteistyötä, mutta myös omia asioita
Vasemmistoliitto on toteuttanut Oulussa yhteistyökykyistä, eteenpäin katsovaa ja päämäärähakuista politiikkaa. Martti Korhonen toivoo ja uskoo tämän linjan jatkuvan tulevalla valtuustokaudella.
– Tämä on Oulun vahvuus. Se ei näy räiskyvänä politiikkana tai irtiottoina, mutta yhteistyötä on onnistuneesti toteutettu jo vuosikymmenten ajan. Mutta tottakai olemme Vasemmistoliitossa pitäneet myös omia asioitamme esillä.
”Mara” ei ole lyömässä rukkasiaan naulaan politiikanteon osalta, vaikka visiitit kaupungintalolle vähenevät.
– Olen ollut myös eduskunnassa erilaisissa valiokunnissa ja perehtynyt moniin asiakokonaisuuksiin. Välillä pitää ottaa happea kuntapolitiikasta. Jos Oulun asiat alkavat polttelemaan, niin mikä ettei. Eivät nämä varmaan viimeiset vaalit ole, Korhonen jättää takaoven kuntapolitiikkacomebackille.
<väliotsikko> Terve itsekkyys takaa pienituloiselle kunnalliset palvelut
Tarjolla on edelleen sata erityisen hyvää ehdokasta Vasemmistoliiton Uuden Oulun listalla, joista jotakin kannattaa äänestää kaupunginvaltuustoon myös Martti Korhosen mielestä.
– Kuntalaisen kannattaa olla terveesti itsekäs. Vasemmistoliitto on puolue, joka ajaa tavallisen ihmisen asiaa selkeimmin, vahvimmin ja johdonmukaisimmin. Me pidämme hyvinvointipalveluista huolta niin, että ne ovat kaikille tasaveroisesti saatavilla esimerkiksi varallisuudesta riippumatta.
Olli Kohonen
<otsikko> Martti Korhonen haluaa kaivossaastuttajat kuriin
<alaotsikko> Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja kantaa vastuuta teollisuudesta, matkailusta, mutta ennen kaikkea tavallisen ihmisestä ja luonnosta
<leipäteksti> Ympäristövaliokunnan puheenjohtajana hieman yli vuoden toiminut Vasemmistoliiton oululainen kansanedustaja Martti Korhonen on saanut pestissään uudenlaista näkökulmaa ympäristöasioihin. Eritoten julkisuudessa olleet kaivospulmat ovat pitäneet hänet kiireisenä.
Myös Itämeren kysymykset, valmisteilla oleva ilmastolaki ja kansallispuistorintama ovat vaatineet paimennusta. Pohjois-Pohjanmaalla puhuttaneiden luontoasioihin liittyen Korhonen ei uskalla tällä hetkellä luvata kansallispuistoa Oulun Sanginjoelle, koska kansallispuistokenttä on kovassa rahapulassa. Mutta hän on valmis pohtimaan mallia, jossa niiden tiukkoja palveluvaatimuksia voitaisiin keventää ja näin kasvattaa kansallispuistojen määrää koko valtakunnassa.
Eräasioiden ohella ympäristövaliokunnalla on kova työ asuntopolitiikan suuntaviivojen vetämisen muodossa. Vapaa-ajan ongelmia ei Korhosella juuri ole.
– Esimerkiksi vuokra-asuntotuotanto on romahtanut, joten asuntoasioihin on puututtava kiireen vilkkaan. Tarvitaan lisää kohtuuhintaisia asuntoja, Korhonen nostaa esille valtakunnallisia kipukohtia.
<väliotsikko> Kaivosteollisuuden kannettava yhteiskuntavastuunsa
Mutta niitä haasteita on ollut eritoten kaivoskentällä. Eritoten Korhosen kotireviirillä Oulun vaalipiirissä olevat Sotkamon Talvivaaran ja Raahen kaivokset ovat olleet negatiivisella tavalla esillä tolkuttomiksi käyneiden päästöjen takia.
Hyviä esimerkkejä kaivoksien vastuullisemmasta yhteiskuntavastuusta on. Erääksi esimerkiksi Korhonen nostaa Kittilän Suurkuusikon kaivoksen. Mutta yksi pääsky ei kesää tee, eikä suuren mittakaavan kaivospulmat positiivisista poikkeuksista katoa.
– Viranomaisten on kiinnitettävä enemmän huomioita valmisteluun, lupaprosesseihin ja valvontaan. Tämä on ollut heikosti resurssoitua eli henkilökuntaa ei ole ollut tarpeeksi. Kaivosteollisuuden on myös itsensä ymmärrettävä, että heidän on omalla toiminnallaan lunastettava paikkansa yhteiskunnassa. Myös lainsäädännön on vastattava paremmin ajan haasteisiin, Korhonen tiivistää kolme keskeistä ajatusta kaivossotkujen siivoamiseksi.
Ongelmia on, mutta Korhonen toivookin kaivoskentälle tuoreita toimijoita. Erityisesti kotimaiset yritykset olisivat tervetulleita lähinnä ulkomaalaisten firmojen myllätessä nyt maaperää. Suunta ei kuitenkaan ole hyvä.
– Bisnes on tuottoisaa, koska kaivoksen pääomitus tapahtuu noin viidessä vuodessa. On surkuhupaisaa, että annetaan luonnonvarojen hyödyntämisen valua ulkomaille. Suomessa rahaa kyllä on, mutta nähtävästi se halutaan sijoittaa johonkin muualle. Pääomalla ei ole isänmaata.
<väliotsikko> Rikkidirektiivi on kaksiteräinen miekka
Lainsäädännön rukkaamiseksi Korhonen kannattaa esillä ollutta kaivosveroa tai vastaavaa järjestelyä. Alan yritysten on maksettava takaisin menojaan julkisen sektorin taatessa kaivosfirmoille monenlaista palvelua esimerkiksi valvonnan ja lupamenettelyn muodossa.
Mutta kaivokset eivät loppujen lopuksi ole mikään paha asia, vaan pulmien korjaamisen jälkeen kelpo elinkeino. Ne myös työllistävät hyvin. Esimerkiksi suoraan Kittilän kultakaivoksesta leipänsä saa noin 600 ihmistä. Silti niiden toiminta-aika on arviolta parikymmentä vuotta. Malmin ehdyttyä kaivoksien tarina päättyy.
Sen sijaan vuodesta 2008 salamyhkäisesti käynnistyneen kertomuksensa aloittavan laivaliikenteen päästöjä rajoittavan rikkidirektiivin tarina on vasta alkamassa. Vientiteollisuuden uhkaksi väitetty direktiivi sai siunauksensa europarlamentissa syyskuun puolessa välissä. Ensi vuoden valtion budjetista tulee tosin tukirahaa laivoihin tarvittavien rikkipesureiden asentamista varten. Rikkidirektiivi on silti kaksiteräinen miekka.
– Rikkidirektiivissä on se hulluus, että kyseessä on yhtä aikaa hyvä ja huono asia. Hyvää on se, että laivojen rikkipäästöjä yritetään taltuttaa. Huonoa on se, että rikkidirektiivi tuli voimaan lähinnä Itämerta koskettaen, vaikka sen olisi tullut kattaa koko maapallo. Se on kehno asia vientiteollisuudemme ja Suomen näkökulmasta todella huonosti toteutettu, Korhonen toteaa muistuttaen kuitenkin siitä, että vuonna 2015 voimaan tuleva direktiivi säästää toteutuessaan kymmeniä tuhansia ihmishenkiä.
Olli Kohonen
OMAISHOIDOSTA LYHYESTI
Omaisensa auttaminen on suomalaisille tuttua toimintaa, sillä omaistaan auttaa yli miljoona suomalaista. Heistä pääasiallisia auttajia on noin 300 000. Omaishoidon tuen piirissä oli vuonna 2011 noin 37 500 omaishoitotilannetta.
Omaishoitolain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon toteuttamista turvaamalla riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä hoidon jatkuvuus ja omaishoitajan työn tukeminen.
Omaishoidon tukeen kuuluvat seuraavat asiat: hoitopalkkio omaishoitajalle, palvelut hoidettavalle, vapaapäivät omaishoitajalle ja omaishoitoa tukevat palvelut.
Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen. Mikäli kunta ei ole varannut riittävän suurta määrärahaa budjettiinsa, niin uusia päätöksiä omaishoidon tuesta ei rahan loputtua tehdä sen vuoden aikana. Tämä on tilanne monissa kunnissa, joten olisi huolehdittava, että määrärahaa on riittävästi. Joissakin kunnissa on tehty päätös, että kaikki ne, jotka täyttävät omaishoidon tue kriteerit myös saavat tuen.
Yhden henkilön hoito vuodessa maksaa laitoksessa noin 70 000 euroa, tehostetussa palveluasumisessa noin 42 000 euroa ja palveluin tuetussa omaishoidossa noin 13 000 euroa. Näin ollen omaishoito on edullista kunnille.
Kun laitoshoitoa vähennetään, tavoitteena on, että laitoshoidossa on vain 3% yli 75-vuotiaista, niin omaishoidon tarve kasvaa. Samalla on muistettava riittävän tuen järjestämine omaishoitoon. Omaishoidon tukeen on varattava riittävästi määrärahoja. Myös omaishoitajien työterveyshuollosta on huolehdittava ja mahdollistettav omaishoitajien vapaapäivien pitäminen.
Haasteena on myös etäomaishoitajien aseman tunnustaminen ja palvelujen järjestäminen. Koska tällä hetkellä omaishoidon tuen järjestäminen on kunnan vastuulla, tulee kunnan päättäjien olla tietoisia omaishoitajien asemasta omassa kunnassaan.
Silvo Nybacka
lähihoitaja, puotitekijä
Lumijoki
VANHUKSET, RASITE VAI VOIMAVARA?
Kun Suomessa keskusteltiin vanhuspalvelulaista, tuntui, että kyse on vain henkilömitoituksesta. Minäkin siis aloitan siitä. Mielestäni lakiin olisi kirjattava sitovasti riittävästä henkilömitoituksesta. Hoitohenkilöstöä tulisi olla 0,8 hoitajaa hoidettavaa kohti ympärivuorokautisessa hoidossa. Näin siksi, että tuolla määrällä hoitajia vanhukset saisivat riittävän hoidon elämäntilanteessa, missä he ovat hoidon ja huolenpidon tarpeessa.
Eihän niille paikoille tule ihmisiä, jotka eivät sitä hoitoa tarvitse. Se, että ympärivuorokautisessa hoidossa on riittävästi käsiä ja sydämiä työtä tekemässä, ei voi olla poissa muualta. Eikä varmastikaan sillä varmisteta riittävää kotihoitoa, että henkilöstöä on liian vähän ympärivuorokautisessa hoidossa.
Tällä mitoituksella siis taataan riittävän tasokas hoito, mutta mikä on vielä tärkeämpää: Samalla tullaan huomaamaan, mitä se kunnolla järjestetty hoito maksaa. Miksi kuntia ei voisi näin pakottaa uusimaan vanhuspalvelujaan? Näin ollen seurauksena on, että aletaan miettiä, miten kotona asumista voidaan turvata entistä paremmin.
Uusia ajatuksia ja toimintatapoja syntyy ja niiden seurauksena ikäihmiset voivat asua pitempään kodeissaan. Ja siinä vaiheessa, kun tilanne vaatii siirtymään palvelutaloon tai muuhun paikkaan, missä hoitajia on ympäri vuorokauden paikalla, voi siirto tapahtua turvallisin mielin.
Muutenkin meillä tulee lopettaa keskustelu vanhusten hoidon kalleudesta ja siitä että se on rasite. Kaikki ihmiset ovat ansainneet turvallisen vanhuuden. Ikääntyneilläkin on elämää ja me voimme tehdä siitä parempaa yhdessä. Turvataan myös hoitajien jaksaminen ja annetaan riittävät resurssit työhön.
Silvo Nybacka, lähihoitaja, Lumijoki