Suomen hallitus on päättänyt jatkaa kaikkein viimesijaisimman sosiaaliturvan eli toimeentulotuen leikkaamista merkittävästi. Toimeentulotuen perusosaan tehdään peräti 50 prosentin leikkaus.
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto muistuttaa, että hallituskauden alussa tehdyt sosiaaliturvaleikkaukset kohdistuivat jo alussa kaikista pienituloisimpiin ja suurimmaksi osaksi samoihin ihmisiin, sillä Suomessa moni tuki on päällekkäinen. Nämä ratkaisut ovat sysänneet THL:n tekemän arvion mukaan 30 000 lasta köyhyyteen.
Suomi on saanut liian matalasta sosiaaliturvasta moitteita myös EU:lta useina vuosina. Tänä vuonna Suomi joutui EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle. Silti hallitus tekee sosiaaliturvasta entistä heikomman ja entistä vaikeamman saada.
– Sosiaaliturvaleikkauksia perustellaan aina työllisyyspolitiikan kautta, mutta meillä ei ole näyttöä siitä, että pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa sosiaaliturvan leikkaukset nostaisivat työllisyyttä. Eikä ole näyttöä, että sosiaaliturvaleikkaukset toisivat yhtään työpaikkaa lisää. Siksi on naurettavaa puhua samaan aikaan työntekoon kannustavasta sosiaaliturvasta, kun näyttöä sen toimivuudesta ei ole, kommentoi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Juha-Matti Mustonen.
Vasemmistoliitto haluaa perua toimeentulotukeen tehtävät leikkaukset ja verottaa puolestaan kaikista suurituloisimpia maltillisella miljonääriverolla, johon ei lasketa mukaan omaa asuntoa.
Vasemmistoliitto on pitkään ajanut universaalia sosiaaliturvaa, jossa ihmisille turvataan peruselämisen edellytykset ja mahdollistetaan samaan aikaan myös lyhyiden työkeikkojen tekeminen ilman rangaistusta. Paras tapa järjestää vastikkeeton sosiaaliturva on perustulo.
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto vaatii toimeentulotuen leikkausten perumista, eri ammattialat kattavan perustulokokeilun aloittamista. Tehdään Suomesta Euroopan ensimmäinen perustulovaltio.
Lisätiedot:
Juha-Matti Mustonen
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja
+358 44 532 2924
juicemustonen@juicemustonen.fi