Poh­jois-Poh­jan­maan Va­sem­mis­to: Kun­tien jaet­ta­va mas­kit suo­raan vä­hä­va­rai­sil­le

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto pitää THL:n asiantuntijatietoon perustuvaa hallituksen tuoretta suositusta käyttää maskeja muun muassa julkisessa liikenteessä ehdottoman järkevänä koronaepidemian tämän hetkisessä tilanteessa.

Myös Pohjois-Pohjanmaa on alue, jossa maskeja tullaan tarvitsemaan. Hallitus velvoittaa kuntia jakamaan tarvittavat maskit. Tästä syntyvät kustannukset korvataan kunnille täysimääräisesti.

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston mielestä alueen kuntien olisi jaettava maskit suoraan niitä tarvitseville vähävaraisille tai hoidettava asia muuten niin, ettei kukaan maskeja tarvitseva varmasti jää ilman maskeja. Maskien oikeanlaiseen käyttöön on myös huolehdittava tarvittava ohjeistus.

– Esimerkiksi pelkkä toimeentulotuen kautta tapahtuva kustannuksien hyvittäminen ei välttämättä riitä. Oulussa on jo päätetty jakaa kangasmaskeja vähävaraisille. Kynnys hankkia terveyden kannalta keskeinen maski nousee, jos rahan siitä saa vasta jälkikäteen. Kertakäyttöisten maskien kappale hinta on helposti euron kappale, joka on todella iso summa kun maskeja voi kulua paljonkin, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen sanoo.

Kunkin kunnan on myös käytävä lävitse toiminnassaan mahdolliset tilanteet joukkoliikenteen lisäksi, joissa maskeja voidaan tarvita. On myös löydettävä ratkaisu joukkoliikenteessä tarvittavien työmatkamaskien korvaamiseksi kuntien työntekijöille, joka ei jäisi työntekijän maksettavaksi.  Nyt on jatkettava Suomessa hyvin onnistunutta koronakriisin torjuntaa, jossa julkinen sektori kantaa ison vastuun.

Lisätiedot:
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen 050 352 32 39