Poliitikkojen tehtävä on tehdä päätöksiä, tästä tulee nimitys päättäjä. Idea on, että hyvän valmistelun ja perinpohjaisen asioihin tutustumisen pohjalta kansanvaltaisesti valitut edustajat tekevät päätöksiä parhaan ymmärryksensä ja maailmankatsomuksensa puitteissa koko yhteisön eduksi.
Voin kertoa, ettei tosielämä ole aivan ideaalitilan kaltainen. Yleensä päätöksiä tehdään mututuntumalla, ilman kovinkaan syvällistä perehtymistä. Tähän on yhtenä syynä yksinkertaisesti ajan puute. Päätösten taustalla vaanivat ryhmä- ja yksilöedut, jotka usein ylittävät yleisen hyvän. Myös virkamiesvalmistelun perusteellisuuden ja puolueettomuuden voi joskus asettaa kyseenalaiseksi. Lopulliset päätökset ovat usein vesitettyjä kompromisseja. Poliitikoissa on myös havaittavissa tiettyä kahtiajakoisuutta: periaatteesta kaikkea puolustavat sekä periaatesyistä kaikkea vastustavat. Rationaalisuus ei aina kansanvaltaista päätöksentekoa liikaa rasita.
Usein demokraattista päätöksentekoprosessia arvostellaan hitaaksi ja junnaavaksi. Kalliiksikin sitä haukutaan. Yksinvaltaisesti päättäminen olisikin paljon nopeampaa ja suoraviivaisempaa. Ei tarvitsisi aikaa vievää virkamiesvalmistelua päätösten tueksi, ei tarvitsisi kinastella muiden päättäjien kanssa, eikä perustella päätöstä kansalaisille. Päättää voisi sen mukaan, millä jalalla sattui sinä aamuna nousemaan ylös sängystä. Olisipa nopeaa ja tehokasta! Halpaa sen sijaan ei sekään olisi, diktatuureissa verorahat kun tuppaavat valumaan valtiaan lähipiirille.
Minäkin lukeudun tähän päättäjien kategoriaan. Se on aika ironista, sillä nopea päätöksenteko ei ole minun vahvuuteni, vaikka mielipiteitä löytyykin. Minulle saattaa olla ylitsepääsemätön haaste valita kaupassa kevytmaidon ja rasvattoman välillä. Kaivakaa torkkupeittonne esiin, jos minut laitetaan valitsemaan elokuva leffavuokraamossa! Aamulla vaatteiden valkkaaminen voi viedä puolikin tuntia. Jos arkielämän valinnat ovat jo näin haastavia, miten käy suurien yhteisten päätösten kanssa?
Olisin huono diktaattori. Demokratiassa hyvää on kuitenkin se, ettei kenenkään tarvitse tehdä päätöksiä yksin. Ne muodostetaan yhteisen keskustelun (tai riitelyn) pohjalta, usein äänestysten jälkeen. Samaa päätöstä käsitellään eri vaiheissa monen pöydän ympärillä eri ihmisten toimesta. Päätös saatetaan palauttaa takaisin valmisteluun tai jättää pöydälle lisäpohdintoja varten. Tilataan lisäselvityksiä ja kuullaan asiantuntijoita. Aikaa ja rahaa palaa, mutta tieto ja näkemykset toivottavasti selkiytyvät. Ruotsissa tämä päättämättömyys ja loputon keskustelu on viety huippuunsa nimellä diskuteeraus.
Hidastelu osoittaa, että demokratiaa kuitenkin on. Vaikka demokratia ei toimikaan täydellisesti, kukaan ei yksin junttaa asioita läpi ja edustajilla on mahdollisuus harkita päätöksiä perusteellisesti ja sorvata kompromisseja. Toki demokraattisessa prosessissa on sulavoittamisen varaa, mutta lasta ei pidä heittää pesuveden mukana eikä demokratiaa uhrata tehokkuusvaatimusten alttarilla. Eläköön päättämättömyys – sinä demokratian äiti!
Kolumni on julkaistu Oulun ylioppilaslehti Ylkkärissä 11/2011.
Kirjoittaja on Oulun kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen.