Taannoiset Suomen presidentinvaalit olivat siitä poikkeukselliset, että toisella kierroksella eivät olleet vastakkain oikeiston ja vasemmiston ehdokkaat, vaan rahamies ja rauhanmies. Monet tekivät äänestysvalintansa pienemmän pahan periaatteen mukaisesti, itsekin valitsin rauhanmiehen oman Paavon pudottua.
Liekö asetelma sitten aiheuttanut sen, että keskustelu oli erikoisen tylsää ja mitäänsanomatonta, keskittyen epäolennaisuuksiin, kuten kandidaattien puolisonvalintakäyttäytymiseen.
Toisen kierroksen asetelma herätti keskustelua siitä, onko perinteinen vasemmisto-oikeisto -jako aikansa elänyt? Toimitaanko nykyisin politiikassa enemmänkin liberaali-konservatiivi -akselilla?
Jenkkilän politiikka on hyvä esimerkki siitä, mitä luopuminen vasemmisto-oikeisto -jaosta voi merkitä. Yhdysvalloissa molemmat puolueet ovat talouspolitiikaltaan eliitin asialla, ja oikeita eroja saadaan aikaiseksi oikeastaan vain abortti- ja aselainsäädännön kaltaisista asioista. Toki republikaanit syyttävät demokraatteja milloin sosialismista ja milloin ”eurooppalaisuudesta”, mutta demokraattien näytöt väitetyistä rikoksista ovat melko vaatimattomia.
Vasemmisto-oikeisto -jaosta luopumisen manaaminen on melkoisen naiivia, ihan sen takia, että politiikassa on paljolti kyse rahasta ja taloudesta. Veropolitiikka, tulonjakokysymykset ja talouden sääntely ovat yksinkertaisesti kysymyksiä, joissa jakolinjat kulkevat oikeisto-vasemmisto -ulottuvuudessa.
Poliitikot ja puolueet, jotka eivät tunnusta tätä jakolinjaa, käyttäytyvät enemmän tai vähemmän arvaamattomasti talouspolitiikan kysymyksissä. Esimerkkinä tästä on Suomen ”edellä olevien puolue”, jonka käyttäytyminen talouskysymyksissä vaihtelee henkilön ja ilmanpaineen muutosten mukaan.
Jenkkilän tapauksessa kaikki ajavat rikkaimman prosentin asiaa, samalla kun äänestäjät valitsevat puolensa aborttikantojen perusteella. Kiinnittämällä huomiota pelkästään liberaaliuteen tai konservatiivisuuteen unohdetaan politiikan olennainen ulottuvuus: talous.
Vaikka edellä arvostelenkin arvopolitiikkaa, on se kuitenkin olennainen ja tärkeä osa poliittista elämää. Se on tärkeää senkin takia, että monet ”arvokysymykset”, ja niiden pohjalta säädettävä lainsäädäntö, vaikuttavat yksilöiden elämään konkreettisella tavalla. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä päättäjät ajattelevat esimerkiksi homoliitoista, uskonnoista, abortista ja ulkomaalaisista.
Ehkä poliittista kenttää olisi syytä hahmottaa nelikentän kautta: x-akselilla on talous (oikeisto-vasemmisto) ja y-akseli edustaa arvoja (konservatiivi-liberaali). Puolueet ja ihmiset sijoittuvat sitten tälle nelikentälle.
Näin hahmotettuna poliittiseen kenttään saadaan mukaan sekä talous että arvot. Toki nelikenttää sotkevat vielä ympäristökysymykset, jotka sijoittuvat osin taloudelliseen ja osin arvojen ulottuvuuteen.
Toivoa sopii, että Suomen poliittinen kulttuuri ei ajaudu liikaa korostamaan liberaali-konservatiivi -akselia talouskysymysten kustannuksella. En todellakaan kaipaa tänne Amerikan-mallista poliittista elämää, jossa valinnen voi tehdä enemmän tai vähemmän konservatiivisen oikeistopuolueen välillä.
Kirjoittaja on oululainen opiskelija ja kaupunginhallituksen jäsen (vas.).
Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdossa to 23.2.2012.