Raahessa kokoontunut Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston piirikokous kysyy, miksi muut puolueet haluavat mieluummin leikata palveluita ja etuuksia kuin satsata työllistävään elvytykseen.
Ilman työllistävää elvytystä Suomella on edessään Kreikan tie: Paheneva työttömyys, vähenevät verotulot ja valtionvelan kasvaminen kestämättömälle tasolle.
Vasemmisto on ainoana puolueena esittänyt talouspolitiikan ratkaisuksi elvytystä, siis toteutettavaksi tie-, rautatie- ja rakennus- ja korjauskohteita, kuten sisäilmaongelmista kärsivien koulujen ja muiden kiinteistöjen kuntoon laittamista.
Hankkeet pitää joka tapauksessa jossakin vaiheessa toteuttaa. Siksi nyt on elvytyksen aika, sillä rahoitus on matalien korkojen ansiosta edullista ja rakennusalan työllistämisen kerrannaisvaikutukset muiden alojen työllisyyteen, kuten palvelualalle, ovat huomattavia.
Elvytyshankkeet tuovat tilauksia yrityksille ja varmistavat näin yritysten pääsyn lamakauden yli ja parantavat vientimahdollisuuksia. Vasemmisto tukee yrityksiä mieluummin työllistävillä elvytystoimenpiteillä kuin suorilla yritystuilla tai yritysten verohelpotuksilla, joiden työllisyysvaikutuksista ei ole takeita.
Lisäksi tarvitaan elvytyspanostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, sillä ne luovat työpaikkoja pitkällä tähtäimellä.
Suomi maksaa työttömyydestä aiheutuvia sosiaaliturvan kustannuksia lähes 5 miljardia euroa vuodessa. Kun työllistävät elvytyshankkeet laitetaan liikkeelle, kustannukset vähenevät ja näin hankkeet maksavat itsensä takaisin. Jos elvytystä ei toteuteta, kunnat maksavat tänä vuonna valtiolle työttömyyssakkoja pitkäaikaistyöttömyydestä koko maassa noin 390 miljoonaa euroa ja Pohjois-Pohjanmaalla 30 miljoonaa euroa. Siksi elvytyshankkeiden kilpailutuksessa tulisi käyttää sosiaalisia hankintakriteereitä ja työllistää myös nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä.
Pohjois-Pohjanmaalla on runsaasti työllistäviä elvytystarpeita. Piirikokous listasi niistä muutaman, jotka mainitaan myös piirijärjestön omassa vaaliohjelmassa:
– Ouluun rakennettavan uuden lämmön- ja energiantuotantovoimalaitoksen yhteyteen pitäisi rakentaa biojalostamo ja Sieviin bioetanolitehdas.
– Oulun sataman syväväylä
– Mustavaaran kaivos Taivalkoskella ja siihen liittyvä jatkojalostus Raahessa
– Laguna –hanke, eli Pyhäsalmeen suunniteltu maan alle sijoitettava hiukkafysiikan tutkimuskeskus ja sitä edistävä pumppuvoimalaitoshanke
– Oulu-Seinäjoki -radan parantaminen ja kaksoisraiteen rakentaminen koko välille, mutta erityisesti välille Oulu-Liminka.
– Oulu-Luulaja –ratayhteys
– Valtatie 4:n Kemi-Oulu -yhteysvälin parantaminen.
– 8-tien parantaminen välillä Oulu-Raahe välillä
– 800-tien parantaminen Haapavesi-Ylivieska välillä
– Vt 22:n parannushankkeen toteuttaminen suunnitellusti loppuun välillä Oulu-Kajaani
– Laadukas ja riittävän tehokas laajakaistaverkko koko maakunnan alueelle
Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston pj.
Risto Kalliorinne
p. 050-5120477