San­na­ma­ri Sa­la: Tah­don ta­sa-ar­voi­sen avio­liit­to­lain

sannamariPerjantaina eduskunta päättää tasa-arvoisesta avioliittolaista. Jopa turvallisuustoimia eduskuntatalon lähettyvillä lisätään, koska asia nostaa kuulema niin kuumia tunteita pintaan. En ymmärrä miksi. Minusta on ihan normaalia, että kaksi toisiinsa rakastunutta ihmistä haluaa sitoutua ja avioliitossa luvata toisilleen rakastaa niin myötä kuin vastamäessä. Ja jos tuossa liitossa syntyy lapsia, niin heilläkin on oikeus vanhempiensa rakkauteen ja huolenpitoon.

Olen viimeaikoina seurannut lukijalta-palstan viestejä ja kirjoituksia tasa-arvoisesta avioliittolaista sekä lasten kasvamisesta kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman kanssa. Olen suorastaan pöyristynyt joistakin mielipiteistä ja selkeästä tietämättömyydestä. Jokin aika sitten joku totesi omassa kirjoituksessaan, että meillä ei ole vielä ”näyttöä” siitä minkälaisia lapsia ko.liitoissa kasvaa, kun homosuhteet on niin uusi ilmiö. Uusi ilmiö?? Miten se voi olla uusi ilmiö, kun itse olen 46-vuotias ja ystäväpiirissäni on samanikäsisä ja jopa vanhempia kahden naisen suhteessa kasvaneita lapsia. Kaikki ovat vieläpä aivan yhteiskuntakelpoisia ja yllätysyllätys – heteroitakin! Lesbo- ja homopareja on ollut aina, ihan historiamme alkuajoista lähtien. Niistä vain ei ole uskallettu puhua, eivätkä varsinkaan homot itse ole uskaltaneet tulla esiin, koska homous on laissa katsottu rikokseksi. Ja myös sairaudeksi.

Olen sateenkaariperheeseen syntyneen ihanan eskaritytön kummitäti. Ja tuolla tytöllä on myös ihana pikkuveli. Ammatiltani olen kasvatuksen ammattilainen ja olen työurani aikana ollut monenlaisten perheiden kanssa tekemisissä. Tasapainoisempaa, turvallisempaa ja rakastavampaa kotia ja perhettä kuin kummitytölläni, on vaikea löytää. Kummityttöni on kuin eskaritytöt yleensä ovat. Ihania mekkoja, blingblingiä, furbyja, hellokittyä ja kynsilakkaa. Pikkuveljensä ninjailee turtlesien tahtiin ja järjestää pikkuautoja riviin. Eli ihan normaalia lapsen iänmukaista toimintaa.

Lapsi tarvitsee rakastavat vanhemmat. Aivan sama, onko vanhemmat samaa sukupuolta tai eri sukupuolta. Uskaltaisin väittää, että enempi ongelmaisia lapsia on niissä naisen ja miehen välisissä liitoissa, joissa on lähisuhdeväkivaltaa ja alkoholismia. Ja näitä liittoja on taatusti enemmän kuin sukupuolineutraaleja liittoja.

Tahdon, että kaikki saavat solmia avioliiton, jossa rakastaa ja kunnioittaa toisiaan sekä lapsiaan. Rakkaus on.

Sannamari Sala
Lastentarhanopettaja
Eduskuntavaaliehdokas (vas)

Kirjoitus on julkaistu Kalevan Lukijan sivuilla pe 28.11.2014