Julkisen alan työntekijät tarvitsevat tuntuvat palkankorotukset

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston piirihallituksen mukaan käynnissä olevalla työmarkkinakierroksella tarvitaan vahva kunnianpalautus kuntien ja valtion työntekijöille.

Yksipuolisesti ja palkatta työnantajien hyväksi tehdyt kiky-tunnit on siirrettävä historiaan, mutta työntekijät tarvitsevat myös tuntuvat palkankorotukset ammattiliittojen linjausten mukaan.

Vain niin voidaan kaventaa naisten ja miesten palkkaeroja sekä saada työntekijät pysymään ja tulemaan erityisesti kuntapalveluihin töihin. Varsinkin hoitoalalle tarvitaan lisää työntekijöitä vanhushoivan mitoituksen ja hoitotakuiden vuoksi. Jos palkkoja ja työoloja ei paranneta, he lähtevät muihin tehtäviin, niin kuin on jo käynytkin.

On totta, että esillä olevat palkankorotukset maksaisivat paljon rahaa. Istuva hallitus on kuitenkin tarttunut jo toimeen nostamalla kuntien valtionosuuksien tasoa, mutta lisää rahaa tarvitaan myös valtion kassaan.

Sitä voitaisiin saada esimerkiksi korjaamalla pääomatuloja suosivaa verojärjestelmää, kuten listaamattomien yritysten osinkoverotusta, mistä valtio voisi saisi itselleen noin 400 miljoonaa euroa verotuloja. Tuolla rahalla voitaisiin myös tervehdyttää tuntuvasti kuntien taloutta. Taloustieteilijät pitävät tätä ja muutoinkin kaikkein rikkaimpien kevennettyä pääomatulojen ja varallisuuden verotusta ongelmallisena. Se aiheuttaa myös markkina- ja investointivääristymiä.

Suomesta siis löytyy kyllä rahaa korottaa raskasta, vaativaa ja kaikille tärkeää työtä tekevien valtion ja kuntien työntekijöiden palkkausta. Jos se ei ole kunnossa, vaikeutuu työntekijöiden saatavuus töihin, joilla taataan yhteiskunnan pyöriminen. Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston mielestä hoitajat, opettajat ja siivoojat ovat ansainneet kunnollisen korvauksen työstään.

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston piirihallitus